Jos päätös olisi ollut minusta kiinni, olisimme vielä jatkaneet yhteiseloa. Onneksi toistaiseksi ollaan voitu puhua asioista ihan rauhaisissa merkeissä. Näillä näkymin puolisoni muuttaa pois asunnostamme helmikuun alusta, olettaen tietysti, että hän löytää sopivan asunnon siihen mennessä. Harvoin näihin yllättäviin käänteisiin on varautunut taloudellisesti - en tosiaan ole suunnitellut säästöjä eromme varalle.
"Desperate couple 2 .jpg" |
- Sänky (saan ilmaiseksi siistin ja ehjän runkopatjan ensi viikolla. Siihen pitää löytää
- TV-taso (Ikeasta saa halvimmillaan 8 eurolla pienen tv-tason, mutta tarkkailen tori.fitä ja huuto.netiä)
- Mikroaaltouuni (ei ensimmäinen asia, mitä olen hankkimassa - mutta helpottaisi elämääni)
-
-
-
-
(-
Muokkaus: kaksi alinta (keittimet) onnistuin ostamaan käytettynä kympillä. Eikä edes mitkään huonoimmat vaihtoehdot, joten olen tyytyväinen. :)
Hankintojen saldo toistaiseksi: 60 euroa (20.12.2014)
Kissani on myös syönyt puhelimeni usb-laturin ja minun pitäisi ostaa uusi. Ajattelin tilata ebaysta tällaisen kalikan ja siihen sopivan usb-johdon . Uuden laturin hinnaksi tulee siis alle 2 euroa. Aiempi laturini on myös ebaysta tilattu suurinpiirtein samaan hintaan ja toimi hienosti yli vuoden, kunnes... kiitos kissa. Aiemmin minulla oli siis kiinteä seinään lyötävä akkulaturi, mutta jos ostan nämä erikseen niin jatkossa tarvitsee hankkia ainoastaan uusi johto, kun kissani päättää tuhota laturini.
Eli tällaisia uutisia tänne päin maailmaa. Hieman kurjaa tietysti näin joulun alla, mutta toisaalta olo on helpottunut - kysymys on leijaillut ilmassa pitkään. Tietysti sinkkuus ja ulosottoasiakkuus jännittää. Aluksi nyt en jaksa edes miettiä ihmisten tapailua... Mutta rahatta treffailu voi kieltämättä olla haaste sitten kun se on ajankohtaista. Saa nähdä, miten asiat sujuvat - varmasti palaan aiheeseen myöhemmin.
Ihmissuhteissa sattuu ja tapahtuu, joskus positiivisia muutoksia ja valitettavasti joskus myös näitä negatiivisia. Ei muuta kuin häntä pystyyn ja kohti tulevaa, kohta alkaa taas päivä pitenemään ja kevätaurinko parin kuukauden päästä paistamaan.
VastaaPoistaNoista hankinnoista mitä oot meinannu. Itellä oli aikanaan samassa tilanteessa tietokonekajareiden hankinta edessä ja päätin ostaa pelkät kuulokkeet. Parinkympin hintaiset kaiuttimet on melkosia rimpuloita jotka sähisee ja kihisee, muttei niillä paljoa musiikkia tee mieli kuunnella. Samanhintaiset (langalliset tai langattomat) kuulokkeet ajaa saman asian ja onpahan sitten moiset varalla kun paremmat pöytäkaiuttimet jossain vaiheessa saat :)
Ootko harkinnu tietokoneen liittämistä televisioon? Langattomilla hiirellä ja näppiksellä tietokoneen käyttö televisioruudun kautta on yllättävän kätevää, ite tykkään ennemmin istua sohvalla tietokonetta käyttäen kuin minkään erillisen atk-pöydän ääressä, hyvät toimistotuolit maksavat monta sataa.
Kannattaa kokeilla tuota sänkyä myös ilman niitä jalkoja. Ite koitin tuossa joku aika sitten, enkä huomannu jalalliseen versioon muuta eroa kuin hieman enemmän jalkavoimia vaativan ylösnousun aamulla. Olispahan yksi paikka vähemmän imuroitavaksi kun ei pöly pääsisi sängyn alle. Nykyään on myös muodissa nuo kuormalavojen käyttämiset, yms sohvien ja sänkyjen runkoina/alustoina, joten aina voi soveltaa ja maalata&muokata niitä sitten mieleisekseen :)
Niinpä. Kunhan tämä alkujärkytys loppuu niin uskon oikeasti ratkaisun olevan molemmille osapuolille parempi juttu. Kiitokset tsempeistä, valoisampaa kevättä odotellen :)
PoistaMinulla on sellainen "ongelma" tietokoneen kanssa, että käytän sitä siis myös työskentelyyn ja tottakai tällä hetkellä vielä opiskeluun. Niin mukavalta kuin sohvalla loikoillen työskentely kuulostaakin, en usko että se pidemmän päälle olisi kovin tehokasta tai ergonomista. :D Toki pelkkään vapaa-ajan käyttöön se sopisikin. Ja tietysti silloin olisi helppoa se, että jos kytkisi HDMI-piuhalla koneensa telkkariin, alkuun voisi musankuuntelut hoitaa ihan telkkarin omalla äänentoistolla. Mitä olen alustavasti tutkinut niin ihmiset myyvät kyllä laadukkaita konttorikalusteita suht edulliseen hintaan käytettyinä, ongelmaksi vain muodostuu niiden testaaminen. Tämä tuoli millä nyt istun (puolison tuoli) on itseasiassa Ikeasta, 70 euron arvoinen ja yllättävän mukava pitkänkin työskentelyn ajan. Hyvä selkänoja ja käsituet (nuo jälkimmäiset ovat omalle työasennolle kriittiset, muuten hiirikäsi tuntuu kärsivän)
Tuo on kyllä totta, että periaatteessa sänky ei vaadi jalkoja. Jonkinlaisia ilmankiertojuttuja siinä on (patja voi ilmeisesti homehtua herkemmin), tosin en tiedä kuinka paljon siitä kannattaa olla huolissaan ellei hikoile huomattavasti unissaan. Ainakin alkuun silti oikein hyvä vaihtoehto, kunnes modaa itselleen miellyttävämmän sängyn. :)