Ulosotto - häpeä vai pelastus?

Haluaisin jakaa "muutaman sanan" (teksti on todella pitkä, pahoittelut) ulosoton asiakkaaksi päätymisestä - miltä se tuntuu, miten se vaikuttaa ja miten muut ihmiset suhtautuvat asiaan. Toivon tämän tekstin antavan arvokasta tietoa niille, joilla tämä tilanne on edessä - mutta myös toimivan ikkunana ulosoton asiakkaan mielenmaisemaan.

Monille velkavaikeuksissa oleville ulosotto on väistämätön seuraus huonosti hoidetuista raha-asioista. Joskus ulosotto voi johtua muista syistä, mutta en lähde tarkemmin erittelemään näitä. Tämä siksi, että uskon valtaosan ulosoton asiakkaista olevan juuri niitä, jotka ovat itse onnistuneet aiheuttamaan itselleen liian suuret velat, eivätkä kykene selviytymään niistä enää.

Ulosotto voi olla pelastus, niinkuin omalla kohdallani oli. Moni rahaongelmista kärsinyt on tottunut kuulemaan ja lukemaan neuvoja siitä, että ota yhteyttä velkojiisi, sovi uusista eräpäivistä tai omaan taloudelliseen tilanteeseesi sopivasta maksusuunnitelmasta. Asiassa on vain yksi ongelma: näihin sopimuksiin tarvitaan molempien osapuolten suostumus. Monet tahot joustavat kyllä, mutta eivät ehkä niin paljon, kuin oikeasti olisi tarpeen velkaantuneen selviytymisen kannalta. Kynnys soittamiseen ja sopimuksen pyytämiseen voi olla valmiiksi suuri, sillä omiin velkoihin liittyy ahdistavia tunteita. On turhauttavaa - jopa nöyryyttävää - soittaa, kysyä ja selittää tilannettaan, kun vastaus on toistuvasti ei. Perintätoimistot ja helposti lainaa myöntävät tahot eivät jousta maksusuunnitelmissa kuin tiettyyn pisteeseen, joten kun tajusin, etten pysty sopimaan kaikkien kanssa itselleni sopivista maksusuunnitelmista tai kun en kyennyt selviytymään edes niistä, joista olin jo sopinut, päätin tietoisesti jättää toisia velkoja maksamatta, keskittyen vain tärkeimpiin (mm. vanhempieni takaamaan lainaan, jota ymmärrettävistä syistä en halua jättää maksamatta). Nämä, joita en hoitanut, ovat nyt ulosotossa, ja maksan niitä ulosoton säännöillä - juuri sen verran, mitä ulosotto vaatii kuukausittain.

Ennen, kuin tein ratkaisuni, kärsin todella pahasta stressistä. Varasin ajan kaupunkini velkaneuvontaan, minne onneksi pääsin muutaman viikon sisällä (jonot ovat näissä pitkiä - kannattaa varautua pidempäänkin odotusaikaan). Kävimme neuvojani kanssa läpi rahatilanteeni kauttaaltaan - pidin viikkobudjettia, kokosin kaikki tiedossani olevat velat ja näytin tiliotteet sekä palkkalaskelmat vuoden ajalta. Neuvojan suusta kuului kylmä totuus: jos haluan välttyä ulosotolta, joko keskeytän koulun muutamaksi vuodeksi ja painan kokoaikaisesti töitä, tai taktikoin osan ulosottoon niin kuin tein. Koulustani olisin periaatteessa voinut olla poissaoleva kahden vuoden ajan ilman, että opintoni olisivat keskeytyneet - mutta sillä hetkellä minulle painoi enemmän valmistuminen aikataulun mukaan ja mahdollisimman nopeasti oman alan töihin kiinni pääseminen. Ratkaisuni oli siis perusteltu tilannettani ajatellen.

Tästä seurasi monia unettomia öitä. Luin netissä keskustelupalstoja, blogeja, erilaisia tietopankkeja keräten faktoja siitä, mitä ulosotto oikeastaan tarkoittaa. Perusasiat minulla oli onneksi kunnossa: minulla oli katto pään päällä (vuokra-asunto), puhelinliittymä ja vakuutusasiat kunnossa. Näitä ei menetä ulosoton myötä, jos vain hoitaa asiansa fiksusti näiden osalta myös jatkossa. Mikään ei oikeastaan pelottanut niin paljon, kuin muiden ihmisten asenne. Ihmiset tuntuvat kokevan, että ulosotto on jotenkin heiltä pois: maksuhäiriöiset ihmiset ovat maamme pohjasakkaa. Jos maksuhäiriöiset ihmiset pyytävät neuvoja ja apuja erilaisilla foorumeilla, usein puolet kommenteista ovat tuomitsevia, jopa pelkkää haukkumista. Ymmärrän varovaisen asenteen, jos esimerkiksi etsit asuntoosi vuokralaista - tottakai tässä kohtaa onkin paikallaan pohtia, kykeneekö toinen maksamaan vuokransa. Mutta muuten kannattaa miettiä, onko oikeus tuomita ihmistä ilman, että on kuullut koko tarinan - varsinkin, jos tämä ihminen ei muuta omassa rahatilanteessasi mitään. Porukkaan toki mahtuu vastuutonta sakkia, jotka eivät voisi vähempää välittää ulosotosta (tai ehkä mistään muustakaan) - ja nämä ihmiset kyllä usein osoittavat yleisesti elämässään välinpitämättömyyttä. Tunnen esimerkiksi tapauksen, joka käveli ensimmäisen työpäivänsä ensimmäisen tunnin aikana kotiin, koska palkkaa ei suostuttu maksamaan pimeänä - joten hän lorvii työttömänä kotonaan, käyttäen toimeentulotukensa pääsääntöisesti kaljaan. Löytyy myös niitä, jotka nostavat toimeentulotukea sen jälkeen, kun heidän palkastaan on ulosmitattu tietty osuus, ja tämä on myös minun mielestäni todella kyseenalaista - itse en edes kehtaisi harkita moista, sillä itse olen omat velkasotkuni aiheuttanut. Uskon kuitenkin vilpittömästi, että monille ulosotto on herätyksen paikka, jolloin tehdään käännös raha-asioiden hoidossa. Velkaantuminen on saattanut tapahtua kevyistä syistä, mutta viimeistään ulosoton myötä monet parantavat tapansa.

Ilmaiskuvapankki tarjoaa vahvaa symboliikkaa tällä kertaa. Lukko, kukka... onko tämä vertauskuva ongelmien aiheuttamalle riuhtumiselle?

Kun ensimmäinen ulosottoviraston kirje ilmestyi postilaatikkooni, olin samaan aikaan sekä kauhuissani että huojentunut. Nyt se alkoi. Olin huojentunut, koska rahankäytölle asetettiin selkeät raamit ja pystyin niiden avulla turvallisesti - vaikkakin todella tiukasti - alkaa opetella taloudenhallintaa. Kauhu seurasi tietysti velkaongelmien konkretiasta, mutta myös siitä näkymättömästä leimasta otsassani, minkä luulin kaikkien näkevän. Vaikka itse en pidä itseäni huonona ihmisenä, en halua, että kukaan muu arvostelee minua ulosoton vuoksi. Ulosottoon joutuminen ei tapahdu hetkessä ja jokainen siihen tilanteeseen päätyvä on monet kerrat kironnut, moittinut, surrut, jopa vihannut itseään huonosti hoidetuista raha-asioista. Stressi, alakuloisuus ja masentuneisuus voi olla monilla seurausta tästä. Ne foorumeilla tuomitsevat ja haukkuvat ihmiset eivät ehkä tiedä sitä, mutta usein velkaantunut itse on itsensä pahin mollaaja - jatkohaukut ovat aika turhia eivätkä anna mitään uutta. Nyt suunta olisi onneksi vain ylöspäin - pystyin vähitellen rauhoittumaan ja keskittymään olennaiseen: pitämään itsestäni huolta, tekemään työni mahdollisimman hyvin, jotta saisin velkoja maksettua jatkossakin ja nauttimaan elämästä pienillä varoillani.

Ulosottoasiakkuudestani tietää vain paras ystäväni ja äitini. Isäkään ei taida tietää - tai ei ole suoraan kysynyt, enkä ole suoraan sanonut. Välillä isä on kyllä ihmetellyt, että miten voin olla koko ajan koulussa tai töissä ja silti ihan persaukinen, heh. Suurin osa ihmisistä ympärilläni eivät siis tiedä - eikä heillä varmasti ole hajuakaan. Minulle oli tärkeää, että työpaikallani kukaan ei saisi tietää asiasta, joten heti ensimmäisen ulosottoviraston kirjeen jälkeen otin yhteyttä ja pyysin, että saisin vapaaehtoisesti maksaa velkaani. Lähetän heille aina ennen palkkapäivääni palkkalaskelmani, ja he ilmoittavat summan jonka siirrän tililtäni. Olen kiitollinen, että ulosottovirkailijani luotti minuun heti alkukättelyssä (tai no, aluksi hän antoi minulle 3 kuukauden koeajan: jos en olisi hoitanut asioita heti vapaaehtoisesti, ulosmittaus olisi siirretty tehtäväksi suoraan palkastani). Ulosottovirastossakin on vain ihmisiä töissä: heidän on velvollisuus periä juuri sen verran, kuin laki velvoittaa, mutta kyllä he arvostavat oma-aloitteisuutta ja ymmärtävät erilaisia tilanteita. Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy vaihtoehdoista.

Ulosotto nielee tosi ison osan rahoista. Vähin, mitä voi jäädä, on parikymppiä alle 700 euroa per kuukausi. Se ei kuitenkaan ole mahdoton summa selviytymiseen. Itse olen suurimman osan pakollisista kuluistani pystynyt helposti sisällyttämään tuohon numeroon. Jos tiedät, että ulosotto on edessä, tee kaikkesi pakollisten kulujen pienentämiseen jo nyt kun luottotietosi ovat ehkä vielä tallessa: muuta mahdollisimman edulliseen asuntoon tai yhteen kämppiksen kanssa, pidä huoli että sinulla on välttämättömät vakuutukset ja puhelinliittymä olemassa (ja kilpailutettuun hintaan) sekä järjestele velkasi tärkeysjärjestykseen: keskity maksamaan pienimpiä pois ja päästä isommat ulosottoon jos on pakko.