Piirakka alkaa klo 12 ja etenee myötäpäivään listan mukaisesti. Joulukuussa en ole käyttänyt kissaani tai viihteeseen (eli minkään muotoiseen hauskanpitoon) rahaa. Nämä yliviivattu, eivät ole piirakassa.
Pienituloisena menojen jatkuva hinkkaus tuloihin nähden on äärimmäisen tärkeää. Täydellinen piirakka on siis jatkuvasti hakusessa. Käyn joka kuukausi piirakan julkaisun yhteydessä läpi, mihin muutoksiin tähtään niin lyhyellä kuin pidemmällä aikavälillä.
Tuo mintunvihreä siivu vasemmalla on ruokakaupassa kerättyjen kuittien summa. Ruokamenot ovat tältä kuukaudelta vähintään epärealistiset. Rehellisesti ilman tulevaa joulua, lomaa ja porukoille pakoa olisin tässä kuussa pulassa. Vaikka en olisi laittanut senttiäkään säästöön tai käyttänyt kirpparilla talvitakkiin rahaa, rahani eivät olisi tässä kuussa riittäneet edes äärimmäisen överiksi vedettyyn halpaan ruokailuun. Onkin siis paikallaan pohtia, miksi muut piirakan palat ovat aivan valtavia.
Muut laskut - harmaa, painava mötikkä piirakan alaosassa. Paljon parannettavaa, joitakin pakollisuuksia. Muihin laskuihin lukeutuu puhelinlasku, vakuutuslaskut, tietokoneen osamaksu ja satunnaiset kuten liiton jäsenyys ja vastaavat.
Puhelin- ja nettiliittymä meni vaihtoon tällä viikolla. Tässä kuussa puhelinlaskuun meni siis enemmän rahaa mitä maksoin ulosottoon (uo on metsänvihreä osa vasemmalla). Ei ihan ok. Mulla on ollut todella surkea liittymä (puhelimen käyttööni nähden) ihan liian kauan enkä oikeastaan edes halua laskea kuinka paljon rikkaampi olisin, jos olisin aiemmin tajunnut tehdä tämän homman. Veikkaan tulevien säästöjen olevan huomattavat - tosin liittymänvaihto näkyy vasta helmikuun laskussa. Toki puhelinlaskua kasvattaa huomattavasti puhelimen osamaksut, joita maksellaan kanssa vielä muutaman kuukauden ajan.

Osamaksulla maksan myös hiljattain hankittua tietokonetta vielä muutaman kuukauden - käytän työssäni (ja opinnäytetyötäni kirjoittaessani...) jatkuvasti konetta, joten hajonneen tilalle oli pakko hankkia uusi. Kun saan sen maksettua, pystyy taas vähän hengittämään. Ja ehkä ostamaan ruokaa! Heh.
Muihin pakollisiin (purppura vasemmalla) lukeutuu pienet välttämättömyydet: mm. reseptilääkkeet, bussikortti jonka saan toistaiseksi opiskelijahinnalla sekä softamaksut, eli käyttämieni ohjelmistojen käyttömaksut. Softat ovat pakollisia maksuja, sillä käytän osa-aikatyössäni niitä. Jos viime kuusta olisi olemassa piirakka, tässä olisi nyt jo pieni kavennus: luovuin netflixistä ja spotifysta joulukuun alussa. Spotifyn korvasin Soundcloudin käytöllä, mutta Netflixille en ole vielä keksinyt muita kuin laittomia vaihtoehtoja. Näihin upposi vajaa 20 euroa kuussa - kuulostaa pieneltä summalta. Vuodessa yli 200 euroa. Ei kuulosta enää niin pieneltä summalta.
Ekstrat (tumma purppura ylävasemmalla) eli muut menot ovat sellaisia, jotka periaatteessa ovat vapaaehtoisia, mutta liikutaan aika harmaalla alueella. Nämä vähän vaihtelee kuukausittain. Nyt kyseessä oli hyvän ystävän kohtuuhintainen häälahja, muutama maltillinen joululahja lähimmille sekä 10 euroa veikkaustilille. Kyllä - lotto ja eurojackpot laitetaan joka viikko jos vain rahat riittää, mutta 10 euroa kuussa olen valmis laittamaan vähintään. (Ja kuten tuli todettua: 10 euroa on ekstroihin luettu, eikä siten ole pakollinen meno. Jos on pakko nipistää, nipistetään lotossa. Mutta tässä kuussa bingosta ja eurojackpotista tuli yli 40 euroa rahaa. Siitä puolet meni säästötilille(tummanharmaa vasemmalla)).
Eli sellaista. Palataan piirakoihin tammikuun loppupuolella.

Tuohon harmaaseen, ankeaan laskumötikkään on vielä pakko palata. Todella musertava näky. Laskujen maksu on minulle aivan tuskaa, on aina ollut - mutta luin hiljattain eräästä blogista vinkin jota monet pitävät varmasti aivan itsestäänselvyytenä. Nimittäin erikseen laskuille luotu tili. Idea on niin simppeli, että hävettää miksen ole aiemmin keksinyt sitä: tilille siirretään vakiosumma rahaa joka kuukausi perustuen todella yksinkertaiseen laskelmaan, eli arvioitu laskuihin käytetty euromäärä per vuosi jaettuna 12:lla. Laskut eivät siis pääse yllättämään, sillä niitä varten on koko ajan pistetty rahaa sivuun - niinäkin kuukausina, kun esim. vakuutuserää ei ole tarvinnut edes ajatella.
Vakuutusmaksut ynnä muut pakolliset kulut näkyvät elämässäni aina pahemman keissin kaurapuuropaastona loppukuusta, joten yritän ensi kuusta alkaen pikkuhiljaa siirtyä laskutilin käyttöön - tilin jo ehdin perustaa. Joudun aloittamaan laskutilin käytön pikkuhiljaa, sillä koska sellaista ei vielä ole ollut, en pysty siirtämään sinne heti tarvittavaa summaa samalla, kun hoidan akuuteimpia laskuja. Aion kuitenkin yrittää jo ensi kuussa jakaa piirakan erilaiseen muotoon, niin että laskutilin siivu pysyisi vakiona ja olisi esimerkiksi muuttuvampi puhelinlasku omana siivunaan.

Hei! Löysin tänään blogisi Veli V:n blogin kautta, ja aion ehdottomasti tulla jatkossakin lukemaan kuulumisiasi.
VastaaPoistaKomppaan täysin laskutilin kätevyyttä. Itselläni ei ole koskaan ihan hirveitä maksuongelmia ollut mutta elokuun jälkeen (kun siis tilin avasin) on laskujen maksu ollut lähes tulkoon auvoista. Tulkoot vaan vakuutuslaskut, enää ei pelota :D
Lisäksi vinkkinä, että itse olen löytänyt mainion korvaajan Netflixille ilmaisesta ja laillisesta ohjelmasta nimeltä Popcorn Time. Kannattaa tutustua!
Oikein mukavaa joulunaikaa sinulle :)
Hei Jenni ja kiva kuulla, että sinusta on löytynyt uusi lukija tälle blogille :)
PoistaIso kiitos tuosta Popcorn time-vinkistä! En ollut aiemmin kuullutkaan. Vaikuttaa oikein hyvältä korvaajalta!
Mukavaa joulunodotusta myös sinne suuntaan!